tiistai 2. helmikuuta 2016

TALVI YLLÄTTI RAKENTAJAN!
Jälleen talven tulo yllätti. Rakentaja kertoo, että kun kesää ei ollutkaan niin oletus oli ettei ole talveakaan. Ilmastonmuutos aiheuttaa pitkän kevään joka siirtyy syksyyn joka jälleen kevään tullen muuttuu. Siis kuinka voi rakentaja tietää että lumikin vielä sataa ja hidastaa rakentamista? Ei näitä kelejä enää voi päätellä mistään, sammakoitakaan kun ei ole näkynyt. Rakentaja palaa asiaan jäiden sulaessa ja roikan toisen pään löytyessä hangen alta. Siihen asti, hei!


Joo siispä tosiaan kelit nakkelee reunasta reunaan. Ei voi mennä lenkille ku on niin kova pakkanen. Ei voi mennä lenkille kun sataaa vettä. Ei voi mennä lenkille ku on niin liukasta. Aina on este, menisin minä muuten mutta ko nuo kelit.

Meninpä sitten lentopalloon. Tai siis liikuntasaliin jossa pelattiin lentopalloa. En ollut pelannut varmasti kolmeenkymmeneen vuoteen, epäilin tiedänkö oikeasti mistä on edes kyse. Niin näytti epäilevän koko talossammen asuva poppoo. Sen verran herätti hymähtelyjä lähtemisilmoitukseni. Joku tuumasi että haluais nyt olla kärpäsenä katossa. MEIJÄN äiti, siis lentopalloa, mistä keksit nuin nasevan tuuman?
Piti sitten vähän nurkkapieliä pitkin mennä ku niin arvosteltiin. 
Nurkkapieliä pitkin piti tullakkin. 
Pelissä oli hauskaa niinkö pitiki, palloki meni muutaman kerran verkon yli kuten kai pelin henki menee, mutta
mutta, ku käet tuli niin kipeiksi!
Kyllä aattelin ettei näillä ranteilla ikinä enää sukkaa neulota. Tai tehä muutakaan, aivan avuton olin illan, kaikessa piti jonku auttaa. 
Ja nythän niitä vasta naurattiki, enää ei hymistelty. Että tuli sitten urheiluvamma heti alkajaisiksi. Etpä ois menny, mitä sitä kaikkeen sekottaaki ittensä. Oltaspa oltukki kärpäsiä siellä, kuulin jonku suusta. 

Uusi aamupa oli parempi ja kädet taas neulo sitä pitkää sukkaa.
Ja lentikseen menen ens maanantainaki :)
Ja kas, siinä ne on nyt valmiina. Epäilytti saanko ikinä valmiiksi, mutta sehän rupesi sujumaan jossain kohilla itestään. Yks hieno virhekin sinne mahtuu, tai mistä tietää vaikka niitä ois monta mutta kellekkään en kerro missä. Nämä on Tiina tilannu ja hän ne saa. 

Alkuun tuotti vaikeuksia päättää mitä tekis. 
Oli nimittäin liian monta asiaa mistä valita. Pari kirjaa, hieman eri tasosia kylläkin, mutta nuo kaikki on nyt luettu ja tehty. Essee ei, se tulee sitte ko tulee ilmotuksia siltä alueelta. 

Lepposia on aamut olleet, töihin ei ole hätyytelty, tekis kyllä jo mieli.
Päivän oon nyt katellu nuita lehtensä puottavia joulutähtiä, tietävät neki että joulu on kaukana takanapäin, mitä tuota enää kukkia. Huomenna heitän nuo raakit roskiin, enää en tänään jaksa. Pääkipu kolkuttelee tuolla niskan seutuvilla, enkä mene avaamaan sille ovea, koputelkoon aikansa, jos sitte älyäis häipyä, luulotautia että häipyis.


maanantai 18. tammikuuta 2016

SE yksi aika vuodesta on takanapäin. 
Krääsä on saatu siivottua pois, tupa näyttää valoisalta ja suurelta ilman kuusta ja kaikkea sitä tilpehööriä.

Ulkona paukkuu semmoset pakkaset, että vilukissalla ei ole minnekkään mitään asiaa. On ihana antaa tulen lepatella takassa ja lämmitellä sen loimussa.

En ymmärrä niitä jotka tarkenee sukeltaa ulos ottamaan kauniita maisema kuvia pakkasen puremasta luonnosta. Kuvat toki on aivan ihania, mutta se kylmyys mikä kuvaajaa ympäröi, voi voi. 

Minun piiri pyörii nyt melko pientä ympyrää, keittiö ja olohuone välillä, kodarissa täytyy pyörähtää kans jotta saadaan puhasta pyykkiä, mutta paljo kauemmas en viitti lähtiä.

Uskaltaako ääneen sanoakaan, että onneksi eivät ole töihin nyt soittaneet. Eihän mulla riitä mikään vaate jos pitää aamupimiällä syöksyä tuonne surman suuhun. Toisaalta, kylllä sitä työkaveriseuraa tarttis, ettei tuu mökkihöperöksi. Siis aina ei tiiä mitä toivois.

 Kotona ku on, niin jottain pitää räpeltää. Ensin tein sukkia. Nuo yksväriset on kyllä Petran tekemät mutta tuli kuvaan mukaan. Sukat ku alko kyllästyttään
 yritin väritellä Petran saamaan kirjaan, mutta ei tainnu olla mun homma. En osaa värioppia ollenkaan ja niimpä näyttää aika kauhialta sotkulta. Muutenki liian tarkkaa mulle, laajempia kaaria minä tarvin.
Ja ku ennen joulua jäi kokeilematta niin täytyhän se nyt sitten ku muuta ei olekaan ko aikaa. 
Nimittäin virkata palloja. Ja koukkuun jäin, virkkuukoukkuun. Neljä on nytkin kuivumassa ja kun oli uskaliaita kavereita jotka ilmaa uhmaten menivät kylälle niin joutuivat tuomaan mulle lankaa, jotta saa jatkaa. 

Hyvä, niin muuta ei sitten "tarvi" tehä ku on justiinsa virkkaus kesken :) :) 
Leevi siinä sivussa tekee pahvilaatikoista mitä haluaa. Tällä erää laatikossa on pikkusen kännykkää pienempi reikä, siten että känny pysyy laatikon päällä, poika laatikossa ja siellä sitte videota katellaan ihan rötkönä maaten, ei tarvi piellä kädessä mitään ja ku viltin vielä nakkaa päälle ni ihan elokuvateatterista käy.
Toivon kyllä niin että keli lauhtuu, miten sitä muuten keskiviikkona voi lähteä Kokkolaan nuorison kans. Varattu reissu niin mentävä on. Siihen asti pysyn sisällä!