perjantai 14. elokuuta 2015

Niin se elo kääntyy syksyyn.
Vaikka tuntuu että kesä jäi välistä.
No, vaikka lämpö puuttui, ei se vapaata haitannut.
Monenlaista on touhuttu yli kahden kuukauden vapailla.

Kevään tuskat ja ahdistukset kun saatiin käsiteltyä, vietettiin juhlaa


Elina valmistui ammattiin ja Lasse kävi riparin.
Leevi kömpsähti pyörällä ja oli alku kesän käsi paketissa. Onneksi ei uimakelejä ollut muillekkaan siihen aikaan. Sitten poika täytti vuosia seitsemän.

Anskun kuva kertoo paljon tästä kesästä. On nautittu kesän iloista uhallakin, jäätelö maistuu kuten muullonki vaikka villasukista ei olla luovuttu ollenkaan.
Suviksissa tietysti oltiin ja mökilläkin on oltu se normaali määrä, siellä kun isommat kotityöt puuttuu niin sielu lepää.

Luettu on paljon, nyt muuta kuin tentteihin.
Osa kirjoista jopa kasteltu ulkona kun ilma on tehny tepposet, mutta silitysrauta on oiva apuväline siihen pulmaan. Kirjat on palautettu hyvässä kunnossa :)
(nyt pöydällä oottelee jo uusi tenttikirjalista)

 On saatu elämän ohjeita...
 Pieni uusi lemmikki...
 On kateltu traktoreita ja muita vanhoja koneita, jopa minut saivat Vanhojen Voimaan mukaan
 shoppailu kauniissa kaupungeissa  (miten kauniissa kirjotetaan monikossa?)
 ja nähty komeita maisemia

 On pyöräilty ja kävelty, on kastuttu ja kuivateltu
 Moikattu vanhoja tuttuja turuilla ja toreilla

 Nautittu luonnon antimista
 ja ihmeistä
 Kesän alussa opiskelijat muuttivat kotiin, lopussa toisinpäin. Muuttokuormia on tullu ja menny.
 On ihasteltu uusien paikkakuntien ihmeitä
 ja nukuttu aitassa.
Juhlissa ja arjessa on saatu viettää unohtumattomia hetkiä teidän ystävien ja sukulaisten kanssa. Aina on mukava kun saa vieraita ja kesällä on se hyvää, ettei kenelläkään ole kiire. 
.
Nyt viimeisimmäksi saateltu nuorimmainenki koulutaipaleelle, ja saatellaan vielä monta kertaa kun matka on niin pitkä ja kivinen :)  (isoveli tietää jo enemmän ja voi auttaa monessa)

Ite tässä vielä jatkan vapaita ja yritän keksiä täytettä päiviin. Mustikat ja vadelmat vielä oottaa poimijaa, ainaki mustikoita näyttää riittävän vielä. 
Uusiin opintohin olen ilmottautunut ja aherrus taas alkaa.
Töihinkin menen mikäli pyytävät, ei kiire kuitenkaan. Päivät kuluu aika joutuin yksin kotonaki.