torstai 13. helmikuuta 2014

Nyt on Leevi vuorostaan saanu sanoa sanasen, tulevan huoneensa seinävärin


 väri ei ihan vastaa oikeaa, on tosi hyvä
ja huone on nyt listoja ja ovea vaille valmis

meillä on nyt koettu maalla asumisen riemu!
kellään ei oo suurempaa tarvetta olla kylillä, kaikilla on kavereita löytyny
ja joitaki lenkkipolkujaki on katastettu--- kävelytin 
Jukkaa pyhänä pitkin metsiä ja peltojen reunoja,
eikä se ees hermostunu, varmaan nautti seki, ei vaan kertonu

mutta toinen juttu sattu  josta se ei varmastikaan nauttinu, äänestä päätellen

viime perjantaina tuli aamutuimaan ikkunan vaihtaja (meil oli yks väärä ikkuna) ja se tietysti kurvas autonsa mun auton eteen,
toinen auto oli niin että sillä oli helpompi lähteä, niin menin sillä töihin
sinä päivänä sitten kukaan ei saabilla ajanu
 lauantaina laitoin Jukan kylälle asioille, niillä oli jopa hieman kiire ku lähtö jäi niin viimetinkaan, menivät tietysti saabilla
eikä menny kauan ku soitti että bensa loppu!
jäi siis välille, ollaan me  kyllä kaukana ku ei enää tankille pääse ko pihasta lähtee
soitto oli siis melko vihanen, mut Tiina sitten reippaana vei bensakanisterin 
jossa sattu oleen sen verran ainetta jotta sillä sitten pääsi tankille 
mulle on muutama kerta aiheesta sanottu
jos mittari on punasella ni heti tankille..
en tainnu muistaa tai en hoksannu mittaria etes kattoa
elikkä näitä syrjässä asumisen riemuja on koettu..
 

1 kommentti:

  1. tsemppiä! Minä,vaikka kylällä asutaanki,oon pää-asiassa se,joka huolehtii auton tankkaamisesta :)

    VastaaPoista