maanantai 28. heinäkuuta 2014

Matkailu avartaa, vaikka tuttuunkin paikkaan.
 Mistähän minä tämän herätyksen sain, en juurta muista, mistä kaikki alkoi.
Matka kuitenki aateltiin tehä upouusilla Onnibusseilla, eikä kaduta yhtään. 
Täytyy ihan kehua!! 
Yön alkutunteina ajeltiin Kärsämäelle, josta päästiin bussin kyytiin, ja kyyti vei Kiasman kulmalle. 
Matkaseurana oli Jaana, juuri riparin käynyt neiti. Eikä huono valinta sekään.

 Kulttuurista nautittiin rauhassa.



 Kun runous ei riitä....
mutta ei kyllä sanatkaan riitä kertomaan tätä näyttelyä,
Marimekon näyttely oli kiasmassa, 
kerrankin satuin paikalle hyvään aikaan. 



Leppoisalla tahdilla mentiin, ihailtiin katutaitelijoita, joita kaikkia ei muistettu edes kuvata. 
Kelit oli aivan parhaat, sai olla auringossa tai varjossa. 
Ei tarvinnu kaupoilla kiertää, kiitos Ellun ja Annen. 
Toinen kuljetti Jaanaa ja toinen oli kanssani koko päivän. 
Se tunne ettei kummallakaan ollut yhtään kiire minnekkään!

Turhan kaukana vain on Helsinki. 

Kesä on niin ihanaa aikaa. Tämä pää ei vaan enää taho kestää tätä lämpöä. Onneksi vielä kuitenkin myyvät mulle lääkkeitä, joskus ovat moittineet menekkiä... Vaan kun ilman ei pärjää. Tuntuu ettei päivääkään :(

6 kommenttia:

  1. Helsingissä on kyllä ihana viettää lepposasti kesäpäiviä, katella muitten kiirettä ja ite vain olla. Tänä kesänä ei varmaan tuu silti käytyä. Migreenin kans täällä tullaan harvakseltaan perässä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai sullaki oo niitä vihuliaisia... toivottavasti on hoitokeinoja:)

      Poista
  2. asuin-kaupunkina 5,5v.tta ja ehottomasti parasta oli ne kesät :) Kiasmaa ei silloin ollu...taatusti muuttunu muutenki.12v sitte viimeks käyny siellä suuressa kaapunnissa ;) takasi en muuttas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin siellä opiskeluainaki pistäydyin vuoden, kovin on vuosien varrella muuttunut, mutta mukava käynti kohde, kun pääsee aina poiskin :)

      Poista