perjantai 5. joulukuuta 2014

Niin se talvi siis tuli ja meni. Muutamana aamuna auton lasin rappausta ja sitten vain kuraa.

Jouluvaloja on laiteltu, mutta valjuja neki on ilman lunta. Jotaki tunnelmaa niistä silti tuleekin.

Taitaa vaan olla niin että tämä täti ei oo ehtiny niistä nauttiin ku elämä vie nyt nii vauhilla.
Syksyllä aattelin että aikaa on vaikka muille jakaa, toisin kävi.
Yleiseen velttouteen lääkkeeksi aattelin opiskelun. 
Sitte tuli ne lasityötki mieleen ko kansalaisopiston lehti kopsahti laatikkoon.
Muutamia tämän kylän naisten iltojaki on kertyny plakkariin, niistähän ei voi luistaa ko muuten ei tunne naapureitaan.
Siihen ko lisätään satunnaiset muut äkkilähöt niin tätiä on viety yllättävällä vauhilla.

Seinälasit tai mitä nyt ovatkaan, ovat paikallaan mutta sähkökytkenöissä on jotaki hämärää ku valoja niihin ei saaha olleskaan...
ja kuvatki tullee vasta ku valotki...

Niinhän siinä onnekkaasti kävi että töitä on riittäny.
Niin mukava on joka aamu lähtiä. Ja varsinki ko samaan luokkaan saa kuukauen verran mennä. Tutut lapset jo on pommipuheineen kaikkineen. 
Työpöyällä on väliin melkonen sotku, ja joulujuhla harkatki pitäs tuonne jonnekki väliin saaha mahtumaan. Tiukilla ollaan.

Toinen juttu on sitte se opiskelu, ei ihan helppoa tämmöselle matalalentosen ajatuksen omaavalle, pinnistellä pitää, mutta onneksi ryhmä raahaa mua mukanaan.

Täällä kotikolossa sitte meitä on taas paljo kasassa. Ellu tuli takas työreissultaan joka poiki paljo tulevaisuuteen, ei tarvi kuulemma ens kesänä siivota.
Saikkuki joka aamu lähtee aamupalapöytää toisille laittaan ja kerroksia siivoaan. Tiina muisti välillä piipahtaa ja jouluk tulee. Pete käy pyykkisäkkiä vaihtamassa ku kiireiltään ehtii. 
Hyvin tunnistaa vielä omaksi kaikki, eivät liian kauan viivy maailmalla ettei välillä nokkaa näkys. 

Ja voittako kuvitella, joka viikko on ehitty jumpatakki ainaki kaks kertaa. Aluksi siitäki oli niin kipiänä ettei töissä tarvinnu haaveillakkkaa yläkertaan menua. Nyt ei enää hiasta sekään. 
Tässähän ihan nuortuu. No ei varmaan muitten mielestä mutta itehän saa aatella mitä halluu!

Vieläkö sais tuon nukkumapuolen kuntoon ni vot! 
On muuten eka ajotunnitki jo pietty, kyllä se laps oppii senki, ajan kans.


 

perjantai 7. marraskuuta 2014


Talvi tuli rytinällä ja kerta heitolla.
Tuleeko se joka kerta yhtä yllättäen ettei ehi talvisuojaan tavaroita laittaa..

Taidetta se tekee samalla

 Lasitöitä tulee senku kerkiää, sulatukseen lähti lamppujen maalaus. 
Eka kertaa kokeilin pelkkää maalausta, tuloksen näette joskus...
Vanha työ sai kehykset ja pääsi ikkunaan.
 Serkusten kanssa on istuttu iltaa, se on aina yhtä terapeuttista, naurua ja puhetta, molempia paljon.
on joudettu kyläileenki monien pyhien aikana, semmosia paikkoja joissa ei oo käyty vuosiinko? nyt on se asia korjattu.

Töissäki oon saanu olla just sopivasti. 
Vapaa päivänä tein pullataikinan, ja sitten meni sähköt. Leivoin pulliksi ja mietin mitä niille teen, toista sadalle pullalle. Mutta minun onneksi sähköt palasi kun pullat oli nousseet :)
 
 Kaksi ihanaa asiaa on kotiutunu meille. Toinen Tuurista jossa ei ollu mitään ostettavaa, mutta sitten löyty tämä puukori. Ja vieläpä puoleen hintaan.
 Toiset tuli Askosta ja niistäki nautin täysillä, ko niitä on niin ootettu.
Nyt sopii pöyän ääreen enempi ihmisiä. 

Opettelin päättelemään kolmella puikolla, eli neuloen ja tuli vielä nättiä jälkeä. Miten se on ollukki aikasemmin niin vaikeaa, tiettyihin asioihin näköjään kasvaa vasta tässä vaiheessa. Tuotteista kuvia vähän myöhemmin kun kolmas saadaan valmiiksi.

Opinnot jatkuu mukavaan tahtiin, oikein on hinku seuraaviin tehtäviin. Saijahan se pelastaa pulasta kun täältä ei löydy tenttikirjoja, ne tulee kätevästi Jyväskylästä, parin päivän päästä seuraava satsi. 
Ja samalla tyttö kotiutuu työharjottelun merkeissä jouluun asti, mukavaa. 

Täksi illaksi tiedossa aviopuolisoiden virkistysilta Kalliossa. Välillä mennään yhessä ku omia menoja on niin paljon, joskus niitä vaan kertyy...

maanantai 27. lokakuuta 2014

Syysloma oli niin tarpeeseen lapsille. On se osattu ajatella että tässä välissä on hengähdystauon paikka.


Me oltiin Kuortaneella.
Hyvä valmis ruoka.
Valmiit pedit ja pyyhkeet.
Liikunnallista ohjelmaa kaikille.
Mukavaa seuraa muista lomalaisista.

Fyysisesti erittäin antoisa viikko, henkisesti ei niinkään tälläkertaa. 




Mukava kun oli nuorisoaki kotona pitkästä aikaa.

 Nyt taas jaksaa arkea puurtaa. 
Kirjojen lukemisella on jo kiire, ei taho ymmärrys kaikkeen riittää.
Neulontatyö menee väliaikoina.
Leipoakin pitäis.
Ilta ohjelmaa on taas joka illalle.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014


OI joi ko meinas tämän syksyn lasilautaset jäähä laittamata tänne. Syksyisissä tunnelmissa on menty silläki saralla. Seuraavaksi seinälamppujen teko, ja muutaman vanhan uudistaminen...
 
Lokakuu ja pakkasaamuja
 Viimeviikolla ei vielä tarvinnu auton laseja rapata kun sain olla töissä.
Ihana viikko takana, irti kotihuolista ja paineista kun ajatukset sai olla työasioissa.
 Nyt kun omalla pihalla ei enää oo vaahteraa, huomaa että niistä lehdistä vois tehä vaikka mitä, antaa vaikka olla pitkin pituutta pöydällä tai tehdä liiman kans kipon. Toki nyt on enemmän tilaaki niiden olla, mutta eipä osannu hyödyntää sillon ko niihin syksyisin hukuttiin.
Villasukka on se terapiatyö joka pitää aina olla kesken, tässä viimeset valmiit.
Monenlaista muutaki käsityötä on värkätty tyttöjen kans, monta innokasta virkkaajaa olla yhellä viikolla.

 Vaikein valinta on pitäny tehä näien kahen asian välillä...

Eka kuva veis monesti voiton ko voi yhtäaikaa pelata maatilapeliä, lukea romskua ja neuloa sukkaa. Toisen on oltava kuitenki vahvempi ja se voittaa aamuisin, tenttikirjojen lukeminen.
Ihan pitäny aikatauluttaa, aamun tunnit luetaan ja tehään esseitä, välillä lenkillä ja luetaan taas, välillä vilkuillaan sitä romskua joka illlalla jäi niin hyvään kohtaan, että jokohan sitä kohta ois tullu tätä yhtäsorttia tarpeeksi.
Ko Leevi tulee ni järkevä lukeminen on mahotonta, saati sitte ko kotona on enemmän väkiä. 
Yhen tehtävän sain jo kuitenki läpi. Toinen menossa! Vaikka se vaikiaa onki niin silti oon tyytyväinen että tämmösenki sisällön sain elämään. 



 Jos alakaaki tentit tai muut murheet vallata mieltä, niin sillon pitää mehtään suunnata. Melkeen aina otan koiran mukaan ja tänä aamuna siitä olin erittäin ilonen ku törmäsin tuommosiin jälkiin. Kuka lie menny eilisiltana samaa rataa, kinttaan kokosia jälkiä, huh. Eipä meitä kukaan tullu kuitenkaan olalle rapsuttamaan, että mennyt oli menonsa. 

Tuo herkuttelu sitte on menny ihan överiksi. Ku tytöt pienestä pyynnöstä rättäävät kaikkia ihanaa niin täytyyhän niitä sitte syyä. Ei ehkä tarttis joka kerta ko keittiöstä ohi menee, mutta ne ihan imasee minut hakemaan... syön ja syön...

Niin--- ja aloin autokoulun opeksiki! Menin poliisilaitokselta kyseleen miten sen luvan sais. Pitää ensin tenttiä ite, sitte katastaa autoon vänkärille jarru ja tulla sitte vasta poliiseille puhuun. No jottei ois tullu ihan turha käynti vieskaan ni ajoin Ajovarmaan kysymään millon vois tenttiä. Vaikka heti. No kokeillaan, kysyin kyllä maksaako uusinta yhtäpaljon jos ei mene läpi, maksaa, kokeillaan silti. 
Ja kannatti! Läpi men, illalla auto sai jarrunsa ja seuraavana päivänä leiman joitten kans uus yritys. Sieltä lupa heltis, mutta oppilasta ei oo näkyny. Otti hatkat, arveli varmaan ettei minusta oo opeksi ja lähti Helsinkiin pariksi kuukaueksi. No ompahan tässä aikaa asennoitua ja tykittää sitte oikein urakalla ko oppilas kotiutuu, ja ennenkaikkea saahaan ne talvikelit siihen mennessä...

 

tiistai 16. syyskuuta 2014

Olo ei oo kohentunu. 
Nyt jo ihmetyttää, miten ei helpota.

Tulin vain kertomaan, että meillä asuu nuita taiteilijoita...
 Olikohan malli molemmilla sama. Sit ei tiiä ku eri aikaan on työt tehty. Toinen Leevin, toinen Ellun
 Ellu rahottaa opintojaan näillä töillä.
Elikkä jos on vaikka lahjan tarvetta henkilölle jolla on jo kaikkea tai ei vain keksi mitä antaisi, tässä ois hyvä idis.
Ellu tekee näitä valokuvasta, vaikka kännykkään lähetetystä.
 Harmi ku Niinistön kuvaa ei nyt löytyny mistään, oli nimittäin aika onnistunu, niinkö tämäki. Tunnistaa kyllä kenestä on kyse.
Siis etupäässä lyjykynä töitä myy.
Jos herää kiinnostus, kyselkää lisää...

torstai 4. syyskuuta 2014

Että voi alkaa viikko huonosti. 
Tai sunnuntaina se jo alko, pääsärky.
Niin tuttu seuralainen, mutta aina yhtä rasittava.
Kun on kivuton päivä, kipua ei edes muista, liian usein se vaan on koettava.
Nyt mennään toistaiseksi ilman estolääkityksiä, täsmälääkkeitä on senkin eestä.
 Aamun ko alottaa tarpeeksi isolla annostuksella niin päivällä jo voi virkata ja illalla opiskella ;) ja lääkkeen vaikutuksen alasena on pikkusen turta monelle asialle ni kummasti jaksaa pakertaa..

Tänään kyllä sain ihan ekstrahoitoa ku pääsin heti aamusta hierontaan ja sähkökäsittelyki tuli samalla. Tuntuu että vaikutus oli hyvä, on voinu touhuta lopun päivää. Käjet kyynärpäitä myöten ristiin että huomenna sais nousta selvänä ;) kivusta ja lääkkeistä ;)
 
Jaana halusi virkatun pöllön ja siihen palasia väkerrän väliaikoina.
Ja se opiskelu, ikuinen opiskelija jatkaa taas. Kauan tätä on pähkäilty, enkä tiiä onko minusta tähän vieläkään, mutta ei se ainakaan ota mitään jos ei antaiskaan. (no ehkä vähän rahaa ottaa)
Alotus ainaki tuntu huikealta, kuulua taas semmoseen porukkaan joilla on samat tavotteet ja sekalaista sakkia, reiskän opistolla kokoonnutaan aika ajoin. 


 Mustikat on mulle nyt pakkomielle. Niitä on paljon jo pakkasessa mutta joka ilta niitä syyänki sakilla, tuoreinahan ne parhaita on. Mutta kun... niitä on vielä tuossa lähimetässäki ja harmittaa jos sinne jäävät. Jokapäiväinen terapiakävely, sillonki ku ei aamusta voi lenkille lähtä, pitää tuonne mettään tehä. muutaman kerran jopa ilman astiaa. Eikä ne taija minun poimimisella loppua kunhan saan olla tekemättä niitä kaikkia muita hommia sillä aikaa ku siellä kyykin.
Se vaan on niin rauhottavaa mennä mettään ku kotiovelta pääsee. Siellä muuttuu melkein velatki saataviksi.

 Vaikka tuntuu ettei aika riitä mihinkään, niin ehkä se jossain näkyy etten aamusin säntää hopulla ja siltiki myöhässä työpaikalle. Niinhän se meni, ikään ei oikein tarpeeksi ajoissa tullu lähettyä. Nyt se ressi on pois, silti tuntuu ettei aika riitä.
Ehkä kuitenki vähän useammin on sämpylöitä tai jotaki muuta leivottuna, täytyyhän sitä olla, en minä ihan luuseri oo. Sairaana nukun kyllä mutta muuten ainaki kävelen taloa ympäri jos en muuta keksi.
 Joinaki päivinä Jukkaki on ollu mulla kaverina, ku menee yövuoroon. Taas oli vesijohto poikki meijän kohilta ja saatiin mukavasti polttopuita kaadetuista rungoista. Jukka sitte pyynnöstä säästi muutaman pöllin vastaisuuden varalle. Ja tuommosia kiekkojaki hokasin pyytää jos niistä jotaki kehittelis, Leevi ainakiteki jo hienon asetelman.

 Tuli vielä matonpesuilma! Painepesuri kaverilta lainaa ja on neljä isoa puhasta mattoa taas. Toivoa soppii että ois muutama sateeton ja oikeen tuulinen päivä jotta kuivusivat.
Ja tunnustanko minkä mokan tein... Pesasin yhen runkopatjan "siinä samalla".
Tyyliin että aattelen vasta sitte ko asia on tehty, huomasin etttä tämähän mokoma ei taija tänä vuonna kuivua, voi kääk. 
Roudattiin se Ellun kans saunaan, jos jonkulaista hoitoa siellä sais kuivumisen alkuun. 
Se ois taas huomenna perjantai, miten se aina on. 

maanantai 1. syyskuuta 2014

Vielä elokuun touhuja:

 Koululaiset sumuisena ja vähän kirkkaampana aamuna kipaisevat ojan yli koulun pihaan

 Syksyn merkkejä luonnossa. Tuota alempaa ikkunasta tiirailin ja ihmettelin, lähempänä selvisi, että hämppishän se siinä verkkonsa keskellä johon on tarttunut horsman höytyvät.
Metsän siivousta ja risujen polttoa kun tuli viimein pari sateetonta päivää ja risut kuivu.

 oman lavan satoa, niin pientä mutta suihin katoavaa.
 Ja ehdottomasti parasta kun setä-Eino vei meijät mustikkaan, kontallaan melkein samasta mättäästä ämpärillinen ja vierestä toinen. En muista että tämmöstä oisin ennen nähny. Varmaan ne isän kans tehyt retket oli samanlaisille paikoille kun saatiin mustikkaa ihan tosissaan.  Niin ihmeellinen kokemus että jää kyllä mieleen.
 

perjantai 22. elokuuta 2014

Keskipäivän terveisiä meiltä! 
Vielä on kukkakimppu kauniina, ystävät toivat viikonloppuna.

Vielä ei ole ehtinyt hiljaisuuteen väsyä.
Tiina on ollu kaverina jokapäivä, lähtee vasta viikonpäästä.
Ja Jukalla vapaapäiviä kans.

Aamusin on pitäny ottaa melkein ittiä tukasta kiinni, että nyt sinne lenkille, aina en oo selvinny. Mutta sillonko selviää niin kyllä on hyvä mieli. 

Oon suhutellu uuen taulun harmaalle seinälle ja surautin siihen passelit tyynyt sohvalle jostain erittäin vanhasta kankaasta.

 Oon virkkaillu ympyrää, vuosirenkaita. Jossaki joskus näin samankaltasen ja idea jäi jonnekki muhimaan, kunnes sain alotettua. Koukutti tosissaan ku yks seinän pätkä odotti silmänruokaa.
Kiinnitys oli sitten harminpaikka, rumasti roikottaa vielä, mutta hain justiin kärkkäiseltä tarroja joita vois kokeilla muutamaan kohtaan. Ylhäältä vetelin nitojalla suoraa seinään... ei varmaan kovin hyvä juttu eikä näytäkkään hyvältä mutta niitä en ala irrotteleen heti ainakaan.
 Ja pullaahan sitä täytyy talossa olla, kokeilin ruisleipääki mutta eipä tullu tarpeeks hyvää, vaatii harjotusta. Tuoretta mustikkapiirakkaa on usein ku niitä mustikoita on helppo juorulenkillä pieni kippo kerätä. Terapiareissuja!

 Ilmotin taas itteni lasipiiriin ja huh, opiskelemaan. Teinköhän ihan hullusti, mutta tuntuu että joku sisältö näihin päiviin pitää saaha. Ja jos ei ressiä muuten oo niin sitä pitää tällätapaa hankkia. 

Nyt en kuites murehi vielä siitä, lähen kantaan metästä keräämäni oksat pihalle ja tuikkaan tuleen. 

perjantai 15. elokuuta 2014

Kuvatpa nyt ei halua siirtyä tänne millään.
Ja niiin mustikka kuvia ois ollu.
Käytiin terapeuttinen mustikkajuorulenkki, elikkä käveltiin muutama kilsa kumpparit jalassa, kerrottiin viikon mehevimmät jutut ja poimittiin isoja puhtaita mustikoita käsin.
Määrästä ei kannata puhua mutta jotain.
Kaikki muu oli tärkeämpää tänään.

tuntoja kuvaa seuraava runo;

Minä rakastan kuvioita, jotka ympäröivät minua.
niiden moninaisuus on minun rikkkauttani
vaaleana ja tummana, suorana ja taipuneena,
kulmikkaana ja kaarevana.
kirkkaan värisenä jahimmeänä
, rosoisena ja sileänä, pienenä ja suurena
levittäytyy maailma edessäni.
Kuviot täydentävät toisiaan, vaihtelevat,
tekevät maailmasta tunnistettavan.
Pehmeä sammal kovalla kivellä,
keltaiset lehdet ääretöntä sinisyyttä vasten,
rikkumattomat renkaat veden pinnassa
putoavan kiven yllä,
sileä helmiäinen ja karhea graniitti,
vihreät silmät ruskeissa kasvoissa.

minua ympäröi rikkaus,
josta havaitsen vain murtoosan,
jopa minä itse olen osa kuviota,
ihoni väristä ja ominaisuuksistani alkaen,
aina sieluni maiseman erikoislaatuisuuteen saakka,
minä rakastan sisäisen ja ulkoisen maailman kirjavuutta,
maailman ihanuutta

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Nyt sitä on siirrytty elämänvaiheissa taas yks pieni askel eteenpäin.
Syksy tuo paljon muutoksia, mutta tälläkertaa uudenkinlaisen.
Leevi-poika lähti eskariin ja niimpä jäin yksin kotiin.

Kuten oon maininnu, kotiin jäänti oli oma valintani, töitäkin olis ollu, jonkinlaisia.
Outoahan se on kun talo aamuisin tyhjenee.
Lempeän laskun asiaan on antanu se että Jukka oli alkuviikon vapaalla ;) 
kahestaan mietittiin että näinkös tässä kävi ;) kaikki aikanaan.
On täällä tottapuhuen ollu vielä yks tai kaks nuortaki päivisin. 
Ne koulut ku alkaa niin eri aikoihin. 

Yksi asustelee siellä Jyväskylässä
toinen eilen teki vuokrasopparin Ylivieskaan, palaa tuttuun kaupunkiin ja tuttuun opiskeluun,
kolmas alotti kulkemisen kotoa opinahjoonsa ja
 neljäs etsii kämppää Helsingistä, työt on jo melko varmoissa kantimissa. 

Kotiin jää näitä koululaisia vielä neljä ja eskarilainen.

Vielä ei ole tarvinnu joutilaana olla. Mustikoita ja viinimarjoja.
Mehustusta ja pakastusta niinkö melkein kaikilla äiteillä. 
Ja sitä niiiin ihanaa tuoretta mustikkapiirakkaa, että sen takia joka päivä könyän tuonne mettän puolelle.

Yks varastokin alettiin tyhjentää, laatikkoa, laatikkoa, ja niiden kantoa ylös. Se on väsyttävää, ja miettiä mihin laittas että sitten löytyy ku tarvii.

Tänä aamuna sentään repäsin ja kävin kuuden kilsan lenkin, kävellen. Mulle aika pitkä, kun en oo juuri kävelly uimarantaa kauemmas tänä kesänä. 
Ja siitähän seuralaisen sain, paahtava aurinko auttoi asiaa ja nyt viiden aikaan olen taas elävien kirjoissa.
Sen verran alkaa jo harmittaa tämä pää ettei tiiä mitä tekis. Piikkiä menee niinkö toisilla leipää. Tuskallista. 
 Ah näitä luonnon herkkuja! Hanna luuli että meillä leivotaan jokapäivä :) eipä aivan, mutta usein koska tämä suursyömäri ei pärjää ilman herkkuja :)

 Yks päivä hoksasin että konttaamalla luutuaminenki on mukavaa, (vielä tieten on niin uuet lattiat) voihan se olla että joskus ei enää kiinnostaa.

 Lauantaina mulla oli hoitolapsia, tässä niistä puolet. Iltasadun luku menossa, porukka näyttää jo niin uupuneelta. Aivan herttasta oli ku näien pikkuneitien kans käytettiin koira lenkillä, pihaan tullessa isompi huokas että kerron tästä kyllä kaikille! Taisi olla mukava uus kokemus :)