tiistai 4. syyskuuta 2012

Tikkutiistai

Olipa se vaan hammassärky! Ihan kamala. Alkoi lauantai iltana, yöksi rauhottu vähän, het aamulla ku laitto kahvihörpyn suuta kohti ni se alko taas. Pyhä päivä meni tuskitellessa, tuskin kellekkään sanoin mittään muuta ko asiaa hammaskivusta ja tietenki oli sunnuntai eikä lekureita töissä.
No seuraava yö se vasta kamala oliki. Meinasin lähtä Jukan kyytiin rekkaan, mutta sillä meni lähtö niin myöhäseen etten viitsiny sitten, ku ajattelin etten ehi yhtään nukkua muuten.
Valvomiseen se yö kuites meni, eikä mikään lääke auttanu, aika jysyjäki kokeilin. Ois siis kannattanu lähtä vaikka ottaan rekan kyytiä:)

Ja arvaatte varmaan mitä tein aamulla heti kaheksalta. Lähes eniten inhoamani homman, eli soitin hamppilekurille!!
Ja sain ajan heti ku työt päättyy. No työt meni kippuroidessa ja kelloa vahatessa, mutta viimen kello oli yks ja sain suunnata sinne iki-ihanaan odotushuoneeseen. Kipu oli jo niin kaamea että ilokseni siellä istuin.
Lekuri oli niin ammattitaitonen että vaikka mulla jomotti jo koko leukaluuta eikä voinu mitenkään paikallistaa vaan kerroin vaan miten se on alkanu, ni sehän rupes koputteleen ynnä muita konsteja käyttämään ja vaivat löyty.

Siinä vaiheessa ku sain ite päättää yritetäänkö takahammas viellä jotenki elvyttää vai näpätäänkö pois, olin jo kivusta niin sietämättömässä tilassa etta pyysin suorastaan ottamaan sen heti pois. Niinhän se mukava lekuri sitte kuunteli mua ja laitto aina vaan lisää puudutetta ja nosti hampaan pois. Se tosiaan oli melkein nosto, niin helposti se irtosi.

Vaikka leuassa oli toinenki hoidettava kohta niin kivut loppu siihen. Siellä ne jatkaa roskiksessa eloaan, toivottavasti. Mikä ihmeellisintä, mulla ei oo kivun laitimmasitakaan tunnetta ollu sen jälkeen ja siitä poistosta on jo toista vuorokautta. Puudututsta oli niin rutkasti että leukaperät ja kieli oli turrana ilta kymmeneen asti.

Jos kahen viikon sisään on hoijettu 3 hammasta ja käyty 2 kertaa päivystyksessä niin onhan siinä vuodeksi ainaki hammashoitoa nyt tehty, onhan?

3 kommenttia:

  1. Kyllä on, mielellään useammaksikin vuodeksi. Jos yhtään lohuttaa niin tän suussa on saman sarjan purukalustoa. Yks toisensa jälkeen kai ne nostellaan sieltä, ku mikään muu ei tehoa. Mut olet kyllä teräksestä tehty ku selvisit työpäivästäkin tuomosessa kunnossa!
    -s

    VastaaPoista
  2. voi jee miten kipiä ollu, voin niin samaistua! mutten tajua miten kestit töissä!! oisin tullu hulluks, nimim. pari yötä hampaita valvonut

    VastaaPoista